Ajattelin kirjoittaa muutaman jutun sarjan tunteista tänne blogiini, sillä tunteet liittyvät hyvin keskeisesti psykoterapiaan. Kirjoitan tätä juttusarjaa enimmäkseen tunnefokusoidun psykoterapian lähtökohdista. Tunnefokusoidun terapian näkökulmasta voidaan sanoa, että tunteet ovat ensisijainen ja keskeinen osa kokemustamme ihmisyydestä. Meillä kaikilla on kokemus tunteista, ja siinä on paljon yhteistä, mutta myös sosiaalinen ympäristö ja oppimiskokemukset muokkaavat sitä vahvasti.
Tunteet voivat tuntua voimakkailta ja hallitsemattomilta, joskus myös kiusallisilta tai häpeällisiltä. Tämä saa meidät ajattelemaan, että olisi helpompaa jos ne saisi joskus vaikka suljettua pois. Tunteet ovat kuitenkin meidän sisäinen kompassimme sekä tärkeä viestijärjestelmämme. Ne ohjaavat meitä sen äärelle mikä on tärkeää ja tekevät elämästä merkityksellistä.
Perustunteet ja psykoterapia
Tunteista puhuttaessa tulee yleensä ensimmäisenä mieleen perustunteet; ilo, suru, pelko, viha, inho ja hämmästys. Nämä pohjautuvat psykologiseen tutkimukseen tunteista, jotka voidaan havaita universaalisti ihmisten ilmeistä ja ilmenevät samalla tavalla kaikissa kulttuureissa. Näiden on osoitettu olevan biologisesti samanlaisia, eivätkä ne ole sosiaalisesti opittuja. Psykoterapiassa työskentelyalue painottuu kuitenkin hiukan eri tavalla.
Tunnefokusoidun psykoterapian näkökulmasta tärkeitä tunteita terapeuttisen työskentelyn kannalta ovat suru, viha, pelko ja häpeä. Näillä tunteilla on iso vaikutus siihen, miten koemme itsemme ja miten asettaudumme vuorovaikutuksessa suhteessa muihin ihmisiin. Ilolla ja rakkauden tunteillakin on tärkeä paikkansa muodostamaan ja ylläpitämään ihmissuhteita, mutta ne eivät yleensä ole suoraan psykoterapeuttisen työskentelyn kohteena vaikka ovatkin tärkeitä. Inhon ja hämmästyksen suhteenkin voi todeta, että ne ovat tärkeitä tunteita osana ihmisyyttä ja biologisen selviytymisemme kannalta, mutta eivät ehkä kovin keskeistä psykoterapeuttisen työskentelyn kannalta.
On myös syynsä miksi en mainitse tässä ahdistusta, ja voi olla että mietitkin sitä tätä lukiessasi. Ahdistus ei ole yksittäinen perustunne, vaan enemmänkin tunteiden yhdistelmä ja säätelyyn liittyvä tila. Se sisältää usein kehon vireystilan nousua, huolta, pelkoa ja häpeää. Voisi sanoa, että ahdistus on ikään kuin vyyhti, jossa monta tunnetta ja kehon reaktiota kietoutuu yhteen. Terapeuttina tätä monesti lähestyykin kysymyksellä: ”Ihmiset kokevat ahdistuksen hyvin eri lailla niin mitäköhän se mahtaa tarkoittaa sinun kohdallasi?”
Mitkä ovat tunteiden tehtävät ja merkitys?
Tunteilla on moni olennaisia tehtäviä. Ne valmistavat meitä toimimaan erilaisissa tilanteissa. Pelko virittää meidät pakenemaan mahdollisesti vaarallista tilannetta. Viha ohjaa meitä puolustamaan itseämme ja muita, ilo saa meidät lähestymään muita ihmisiä, suru saa meidät hakemaan lohtua toisilta kun menetämme meille jotain tärkeää.
Tunteet ovat myös viestejä. Ne kertovat siitä, mikä on meille tärkeää ja ohjaavat meitä kiinnittämään huomiota. Samaan aikaan ne ovat viestejä toisille ihmisille. Ilmaisemme tarpeitamme tosille tunteiden kautta ja ihmissuhteistamme muodostuu syvempiä.
Tunteet ovat evoluution muovaama järjestelmä, joka auttaa meitä sekä selviytymään että luomaan yhteyksiä toisiin. Ne eivät ainoastaan ohjaa toimintaa, vaan myös antavat kokemuksillemme merkityksen.
Samaan aikaan kun tunteet ohjaavat elämämme kompassin lailla, ne antavat arvokasta tietoa ympäristöstä, jossa elämme. Tunteita ei kannata tukahduttaa, vaan kuunnella niitä ja mitä ne yrittävät kertoa meille. Voit joskus pysähtyä kysymään: mitä tämä tunne haluaa kertoa minulle juuri nyt? Psykoterapiassa kaiken tämän yhdessä tutkiminen ja kuuntelu on keskiössä.
